Temppujumppa

Liikuntatunti 3-6-vuotiaille tytöille ja pojille!

Ryhmät jakautuvat ikäluokittain seuraavasti: 3-4-vuotiaat ja 5-6-vuotiaat.

Temppujumpassa harjoittelemme telinevoimistelun alkeita; välineinä muun muassa nojapuut, permanto, puomi ja puolapuut. Temppujumpassa opitaan liikunnallisia perustaitoja ja voimistelun perusliikkeitä, siksi temppujumppa antaa myös hyvän liikunnallisen pohjan mille tahansa muulle liikuntaharrastukselle.

Jumppatunnin aikana harjoitellaan perustaitoja kuten pyöriminen, hyppiminen, juokseminen, riippuminen ja tasapainoilu, samalla harjoitellaan myös ryhmässä toimimisen taitoja.Temppujumpan ideana on luoda onnistumisen tunteita ja taitoa tuntea omat voimavaransa. Tunti avartaa näkemystä liikunnan maailmaan ja rohkaisee haastamaan itsensä.


YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.