Liikkis






starttaa syksyllä 2021

ma-to klo 12-16
RaJulassa (Raision keskustassa, Tasalanaukio 5)
Hinta 130e/kk

Liikuntakerho Liikkis tarjoaa pienimpien alakoululaisten iltapäiviin harrastuksen, turvallista, iloista yhdessä tekemistä ja ohjattua toimintaa seuramme viihtyisissä tiloissa Raision keskustassa. 

#rajuliikkis @raisionjumpparit


Liikkis toteuttaa toiveet : )

  • koulupäivän jälkeen lapsi jatkaa päiväänsä turvallisesti mukavan liikuntaharrastuksensa parissa, kivassa porukassa. Liikkis vähentää lasten yksinäisyyttä.
  • pienten koululaisten arki-iltoihin jää totuttua enemmän aikaa tärkeälle levolle ja seuraavaan koulupäivään valmistautumiselle, perheen yhteisille askareille ja kavereille. Näin vanhempien ei enää ilta-aikaan tarvitse kuskata lasta harrastuksiin.

Toiveet toteuttaa Liikkiksen viikoittainen toiminta, joka muodostuu monipuolisesta ja innostavasta liikunnasta ja yhdessä tekemisestä, luonnossa liikkumisesta ja uusien taitojen oppimisesta. Liikkis on suunniteltu, Friisilän, Kerttulan ja Ihalan koulun 1-2-luokkalaisille lapsille. Muistakin kouluista saa toki osallistua. Jokainen kulkee kerhoon ja kerhosta omatoimisesti/ omalla kyydillä. Seuran palkkaama täysi-ikäinen Liikkis-ohjaaja on paikanpäällä ma-to klo 11.45-16.15.


Liikkispäivän aikataulusuunnitelma on seuraava:

klo 12-14
Lapset saapuvat kukin oman lukkarinsa mukaan RaJulaan. Vapaata olemista, lepoa, läksyjä, lukemista, yhdessä pelailua, roolileikkejä ym. hauskaa.

klo 14.15
Välipala (eväät lapsen mukana)

klo 14.30 -15.45
Päivän treeniaika, monipuolista liikkumista, uusia taitoja, voimistelua, ketteryyttä, akrobatiaa, tanssia, parkouria, metsäretkiä, palloilua, pelailua, toivetunteja yms.

klo 16
Iloisesti kotiin


Liikkiksen hinta on 130e/kk, ensimmäisen kuukauden laskuun lisätään kauden jäsenmaksu 20e. Liikkiksen hintaan sisältyy Voimisteluliiton Jumppaturva-vakuutus. Paikka Liikkikseen varataan kaudeksi kerrallaan. Liikkis laskutetaan kuukausittain. Jos lapsi on mukana RaJun toiminnassa muualla, jäsenmaksu hyvitetään. Toiminta järjestetään kun osallistujia on ilmoittautuneena 10hlö.


Ilmoita kiinnostuksestasi ennakkoon toimisto@raisionjumpparit.fi


tiedustelut:
Elina Tommila
toiminnanjohtaja
Raision Jumpparit ry.
040 1872112 (ma-to klo 13-16)