Valmennusryhmäläisten vanhempien pelisäännöt


  1. Huolehdin, että lapseni on ajoissa treeneissä (mieluummin jo 5 minuuttia ennen treenin alkua), ja että häntä ollaan tarpeen vaatiessa ajoissa vastassa myös treenin jälkeen. Huolehdin myös lapseni asianmukaisista treenivarusteista ja esimerkiksi hiusten sitomisesta siihen saakka, kunnes hän osaa huolehtia itsenäisesti näistä asioista.

  2. Ymmärrän, että valmennusryhmissä lapsilta edellytetään säännöllistä osallistumista treeneihin. Ilmoitan lapseni pakollisista poissaoloista viipymättä valmentajalle.

  3. Edistän niin oman kuin muidenkin lasten hyvinvointia – en tuo sairasta lastani treeneihin.

  4. Huolehdin lapseni riittävästä ja monipuolisesta ravinnosta ja levosta.

  5. Huolehdin siitä, että lapseni liikkuu riittävästi ja monipuolisesti myös lajiharjoitusten ulkopuolella.

  6. Kannustan lastani kulkemaan treenimatkat omin voimin heti, kun se on mahdollista. Treenimatkat toimivat myös hyvänä alku- ja loppuverryttelynä. Jos lapseni ei voi kulkea treenimatkoja itse, osallistun aktiivisesti kimppa-kyytijärjestelyihin.

  7. Edistän omalla toiminnallani ja esimerkilläni Raision Jumpparien päihteetöntä linjaa. Raision kaupunki on julistautunut savuttomaksi jo vuonna 2009, mikä tarkoittaa mm. sitä, että liikuntapaikkojen lähettyvillä polttaminen on kiellettyä.

  8. Raision Jumppareissa kiusaamista ja häirintää ei hyväksytä missään muodossa. Opetan lastani huomioimaan toiset treeneissä ja tapahtumissa ystävällisesti ja kannustavasti.

  9. Toimin hyvänä esimerkkinä kaikille lapsille käyttäytymällä treeneissä ja tapahtumissa sopuisasti ja kaikkia kannustavasti. Tärkeintä on liikunnan riemu ja täysillä tsemppaaminen!

  10. Ymmärrän, että esiintymisissä / kilpailuissa jännittäminen on luonnollista. Tuen jännittävää lasta ymmärtävästi, hyväksyvästi ja lohduttavasti, mutta myös määrätietoisesti – jännittämisen tunne kuuluu tähän leikkiin ja se saa lapsesi yrittämään parhaansa.

  11. Tuen lastani olemalla kiinnostunut hänen harrastuksestaan, mutta jätän varsinaisen valmentamisen valmentajalle. Kunnioitan valmentajan osaamista ja valintoja.

  12. Kerron lapseni mahdollisista erityistarpeista ja sairauksista valmentajalle.

  13. Osallistun vanhempainiltoihin ja seuran talkootehtäviin kykyjeni mukaan.

  14. Huolehdin lapseni päivitetyt tiedot seuran jäsenrekisteriin ja maksan valmennukseen liittyvät laskut ajoissa. Luen seuran ja valmentajien lähettämät tiedotteet huolellisesti.

  15. Ongelmatilanteissa otan heti yhteyttä valmentajaan, jotta asiat voidaan selvittää mahdollisimman pian. Asioita ei ensisijaisesti puida lapsen kanssa kotona, vaan aikuisten kesken. Tilanteesta riippuen voidaan pitää kaikkien osapuolten yhteinen palaveri.