RaJu Akatemia

Raision Jumpparien seuratouhukkaat ovat yhdessä innovoineet koulutusjärjestelmän, RaJu Akatemian, jonka pääasiallisena tarkoituksena on sekä kouluttaa, että innostaa nuoria erilaisiin rooleihin ja tehtäviin seurakentällä ja tuoda seuratyön mahdollisuuksia tutummaksi nuorille. Tavoitteena on myös vastavuoroisesti tavoittaa nuorten upeaa osaamista seuratyöhön. 

Akatemian tavoitteena on kasvattaa nuorten 13-18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien, sekä harrastajien, että seuratoimijoiden määrää seuran toiminnassa, innostaa, aktivoida ja rohkaista heitä mukaan seuratyöhön. Tavoitteena on perehdyttää, rohkaista ja kasvattaa osaavia, vastuuntuntoisia ja sitoutuneita tulevaisuuden seuratyön toimijoita.


Miksi ?

  • Ratkaisuksi nykypäivän osaajapulaan
  • Lisäämään seuratoiminnan aktiivisten toimijoiden tekijämäärää, sekä ohjaaja-,  valmentaja- ja tuomariresursseja
  • tavoittamaan innostusta ja tulevaisuuteen tähtäävää reipasta uutta idearikkautta,  jotta seuratoiminta voisi hyvin myös tulevaisuudessa

Miten ?

  • Kannustamalla ja motivoimalla nuoria mukaan tarjoamalla mm. laadukasta koulutusta, tukea, ohjausta ja osaamista, palkkiota, hyvää meininkiä, mahdollisuuksia vaikuttaa, ideoida ja olla mukana (=yhteisöllisyys). Kannustamalla luovuuteen ja rohkeuteen, tarjoamalla kokemuksia ja tulevaisuuden työtä.
  • Tarjoamalla nuorille erilaisia mahdollisuuksia toimia seurassa, mm. liikkujana, apuohjaajana, ohjaajana, valmentajana, lajituomarina, seuratoimijana, nuorten hallituksen jäsenenä, erilaisten tiimien jäsenenä, talkoolaisena jne.
  • Tarjoamalla mahdollisuuden olla mukana luomassa ja kehittämässä tulevaisuuden seuratoimintaa.

Ensimmäisen Akatemiakoulutuksen oppilaat on valittu ja heidän avukseen on valittu työtehtävään Akatemiatutor, joka mm. tukee ja opastaa oppilaita matkan varrella. Akatemiakoulutus sisältää 1. tason koulutuksia sekä vapaavalintaisia koulutuksia, ideapäiviä, tutustumisia yms. Jokaisella oppilaalla on mahdollisuus suunnata seuratoimijana omalle polulleen, mielenkiintoisia mahdollisuuksia on monia. Akatemiaoppilaat pääsevät tutustumaan myös hallitustyöskentelyyn ja pääsevät mukaan erilaisiin tiimeihin ja projekteihin. Kaikki Akatemian koulutukset ovat oppilaille maksuttomia. Koulutuksen päättyessä jokainen oppilas saa upeiden kokemusten ja oppien lisäksi Akatemiatodistuksen, josta on varmasti iloa ja apua tulevaisuuden suunnitelmia toteuttaessa.

Olemme täysin innoissamme tästä Akatemiakokonaisuudesta !

Akatemiakoulutuksesta lisätietoja antaa, 


Elina Tommila, toiminnanjohtaja
Raision Jumpparit
/ 040 1872112
toiminnanjohtaja (at) raisionjumpparit.fi