Ryhmäliikunnan tuntikuvaukset



Muokkaus 
Reipas koko kehon kattava tunti ilman askelkuvioita. Lihaskunnossa huomioidaan kaikkia lihasryhmiä ja toisinaan useampia lihasryhmiä samanaikaisesti, jolloin syke nousee tehokkaammin. Monipuoliset venyttelyt päättävät tunnin. Sopii kaikille.

TBC-step
Alkulämmittelyn jälkeen sykettä nostavat liikkeet ja lihaskuntoliikkeet vuorottelevat. Step-lauta antaa hyvän haasteen aerobisen kunnon kohottamiselle ja käsipainot puolestaan tehostavat lihaskuntotreeniä. Tunti sopii kaikille.

Kahvakuulalla harjoittelu on tehokasta toiminnallista harjoittelua. Tunti kehittää mm. voiman eri osa-alueita, kehonhallintaa, kestävyyttä ja liikkuvuutta. Tunnilla käytämme kahvakuulia monipuolisesti ja teemme mm. perustekniikkaa, 3D-, ja HIIT-tyyppisiä harjoitteita. Käytämme hyödyksi myös kehon omalla painolla tehtäviä liikkeitä ja sarjoja. Ota mukaan oma kahvakuula(t), hikipyyhe, vesipullo, jumppamatto ja mukava joustava vaatetus. Tunti soveltuu kaikille perusterveille naisille ja miehille lähtökuntotasosta riippumatta. Tunneilla käydään läpi huolellisesti myös perustekniikat, joten mukaan voit tulla, vaikka et olisi ennen kuulaan tarttunut. Tunti ei sisällä askelsarjoja.

Pound® on Yhdysvalloista Suomeen rantautunut uutuus; tunnilla yhdistyy hurmaava liike ja rummutus! Pound®-tunnin erikoisuutena ovat Ripstix®-rumputikut, joita käytetään luomaan tunnille ainutlaatuinen tunnelma. Tikut saat tunnin alussa ohjaajalta, joten sinun ei tarvitse hankkia omia. Sen sijaan, että vain kuuntelisit rytmiä, sinä oletkin yhtä sen kanssa! Pound®-tunti koostuu 2–4 min. pituisista kappaleista, jotka on tarkasti suunniteltu intervallitreenin periaatteiden mukaan. Kokonaisvaltaiset liikkeet ja pilateksesta vaikutteita saanut harjoittelu vahvistavat sydäntä ja parantavat koordinatiota, voimaa sekä ketteryyttä. Pound® sopii kaikille! Sinulla ei tarvitse olla kokemusta musiikista tai intervallitreenistä. Tunnilla käytettävät liikkeet ovat helposti muokattavissa eri kuntotasoille. Pound®-tunnilla pääset irroittelemaan ja rockaamaan – tähän tuntiin jäät helposti koukkuun!

FiestaWorkout on hauska ja menevä tunti kaikentasoisille liikkujille. Tunti sisältää vauhdikasta tanssia, helpoin ja mukaansatempaavin askelin sekä kehonpainoharjoittelua vahvistaen tasapainoa. Musiikki tuo valtavasti tunnelmaa ja monipuolinen lihaskunto luo värikkyyttä tuntiin.

FasciaMethod®-konsepti on suomalainen liikuntatuote, jossa yhdistyvät myofaskiaalinen liikkuvuusharjoittelu, dynaaminen täsmävenyttely kireille lihaksille, liikehallintaharjoittelu ja faskiakäsittely pallolla. FasciaMethod sopii kaikille, jotka haluavat tehokkaasti parantaa suorituskykyään ja edistää hyvinvointiaan. 
Tunnille tarvitset mukaan oman jumppamaton, pallon saat ohjaajalta.

Akro-voimistelutunnit RaJussa ovat raikas mixaus perinteistä Telinevoimistelua ja suosittua Freegymiä. Aikuisten telinevoimistelussa koetaan voimistelun ja oppimisen riemua! Voimistellessa keho joutuu koetukselle sillä liikkeitä tehdään joka suuntaan; eteen, taakse, sivulle, ylös, alas, vasempaan, oikeaan, pyörien, kierien, sivuttain, väärinpäin, ilmassa jne. Voimistelu kehittää sopivassa suhteessa liikkuvuutta, kehonhallintaa, ketteryyttä, voimaa ja taituruutta.

Telinevoimistelusalilla pääset kokemaan uusia elämyksiä. Voimistelussa jokainen lihas pääsee työhön, joten se on kerrassaan mainio ja monipuolinen liikuntamuoto. Tunneilla jokainen voi harjoitella oman taitotasonsa mukaan. Freegymissä yhdistyvät voltit, parkour, voimistelu ja voimaharjoittelu. Tärkeintä on erilaisten taitojen ja temppujen opettelu unohtaen kilpailujärjestelmät ja niiden vaatimukset. Freegymiä voi tehdä ikään, taustaan tai kokemukseen katsomatta sisällä saleissa tai ulkona.

Aamutreeni on matalan kynnyksen virkeä aamuherätys, joka sopii kaikille iästä/ kuntotasosta riippumatta. Tunnilla hyödynnetään monipuolisesti harjoitteita, joita käytetään mm. Circuit-, Hiit-, RVP-, syke ja FasciaMethod-tunneilla. Samaa harjoitusta toistetaan kaksi viikkoa peräkkäin. 

RaJu POWER
Tehokas lihaskuntotunti, joka kehittää lihasten kestävyyttä. Tunnilla tehdään paljon isoja perusliikkeitä, välineet voidaan valita oman tuntuman mukaan, esim. levytangot painoineen, käsipainot, kahvakuulat. Tunti sopii kaikille, jotka haluavat tehokkaan kokovartalotreenin tunnissa.

Porrastreeneissä pääset nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta ja rennosta liikuntahetkestä hyvässä seurassa. Porrastreeni antaa mukavaa vaihtelua juoksulenkille tai perinteiselle jumpalle. Tunnilla tehdään monipuolisesti erilaisia liikkeitä portaita hyödyntäen.  Porrastreeni kehittää erityisesti alavartalon lihasvoimaa, lihaskestävyyttä, kimmoisuutta ja räjähtävyyttä. Mukaan tarvitset ulkoliikuntaan sopivan vaatetuksen, kengät ja juomapullon. Tunti sopii kaikille, jokainen liikkuu oman kunnon mukaan. Lumen ja jään peittäessä pahasti portaat, treenit saatetaan tauottaa toviksi. Asiasta infotaan erikseen ryhmäläisiä.

Toimintatreeni- tunnilla tehdään laidasta laitaan erilaisia lihaskuntoliikkeitä välineillä ja ilman. Toimintatreeni rasittaa kroppaa monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti ja nostaa sykettä takuuvarmasti. Tunnille tarvitset mukaan hikipyyhkeen ja vesipullon.

Dancehall on Jamaikalainen katutanssilaji, joka kehittyy jatkuvasti tanssiryhmien luodessa uusia liikkeitään Jaimakan kaduilla. Tässä voimakkaassa asennelajissa pääsee todella ilmaisemaan itseään! Dancehallin energisessä liikekielessä yhdistyvät sulavat liikkeet sekä tiukat aksentit ja räjähtävyys. Dancehallia on kahta keskenään hyvin erilaista tyyliä, naisellinen Queen Style sekä tavallinen "unisex" dancehall. Liikkeitäkin on jaoteltu karkeasti kolmeen eri kategoriaan vanhimmista uusimpiin, Old School-, Middle School- ja New School -liikkeisiin. Tunnilla tehdään Jamaikalaisten tanssijoiden kehittämiä ja nimeämiä liikkeitä sekä lopuksi koreografiaa hyödyntäen opittuja muuveja. 

HIIT + CORE -tunti koostuu alkulämmittelystä, sykettä nostavasta HIIT -osuudesta sekä lihaskunto-osuudesta keskivartalon lihaksiin keskittyen. Lopuksi vielä lyhyet venyttelyt. Tunti ei sisällä monimutkaisia askelsarjoja. Ota mukaan oma jumppamatto, hikipyyhe ja juomapullo.

Kuntonyrkkeily on supertehokas koko kehon tunti, jossa aerobinen kunto nousee kohisten. Tunnilla harjoitellaan erilaisia lyönti- ja potkukomboja, jotka nostavat tehokkaasti sykettä ja muokkaavat vartalon lihaksia. Napakat lihaskunto-osuudet lisänä takaavat varman kehityksen myös keskivartalon lihaksille. Tunti sopii kaikille, jotka haluavat nostaa kuntoa monipuolisesti ja parantaa kehonhallintaa. Erityisen hyvää se tekee istumatyötä tekeville ihmisille, jotka kärsivät niska-hartiaseudun ja selän ongelmista. Kuntonyrkkeily sopii hyvin myös niille, jotka eivät innostu monimutkaisista askelkuvioista. Ota mukaan jumppamatto, hikipyyhe ja juomapullo.

Kehonhuolto-tunti auttaa palautumaan rasituksesta, lisää liikkuvuutta ja parantaa kehonhallintaa. Käytämme monipuolisesti hyödyksi erilaisia metodeja kuten dynaamisia ja staattisia venytyksiä sekä hyödynnämme apuvälineitä. Ota mukaan oma jumppamatto.

Zumba® on tehokas, hauska ja mukaansatempaava tanssitunti! Zumban tanssiaskeleet perustuvat erilaisiin tanssimuotoihin, joita ovat muun muassa merengue, cumbia, reggaeton, salsa, hiphop, rumba, mambo, calypso ja salsaton ja flamenco. Tunti koostuu intervallityyppisestä ohjelmasta, jossa osa liikkeistä tehdään nopealla, osa hitaammalla tempolla. Liikkeet kohdistuvat yksittäisten kehonosien sijasta koko vartaloon.  Zumbassa keho ja mieli saavat elämyksiä. Ota mukaan hikipyyhe ja juomapullo.

RVP  (+ keppi)
on lihaskuntopainotteinen ”täsmätunti” reisille, vatsalle ja pakaroille. Tunti koostuu alkulämmittelystä, vaihtelevista lihaskunto- ja sykeosioista sekä lopuksi venytellään. Lihaskunto-osuudessa keskitytään reisi-, vatsa- ja pakaralihasten vahvistamiseen. Tunti ei sisällä monimutkaisia askelsarjoja. Tunti soveltuu kaikille lihaskuntoharjoittelusta pitäville. Sykettä nostavissa osuuksissa kädet ovat luontevasti liikkeessä mukana, tunneilla hyödynnetään ajoittain keppiä, jonka avulla myös niska-hartiaseutu tule huomioitua ja RVP-liikkeisiin saadaan tehostetta. Ota mukaan oma jumppamatto, hikipyyhe ja juomapullo.

Kuntobaletti on klassisen baletin pohjalta suunniteltu tehokas kuntoilumuoto, jossa useilla toistoilla kohennetaan aerobista kuntoa ja samalla kehitetään liikeratoja. Harjoitukset parantavat kehon kannatusta, ryhtiä, tasapainoa sekä kehittävät voimaa ja notkeutta unohtamatta baletin siroutta ja sulavuutta. Tunti sisältää myös lattialla tehtävän tehokkaan lihashuolto-osuuden. Tunti sopii kaikentasoisille. Ota mukaan juomapullo.

STEP – täynnä vauhtia ja iloista energiaa
Paranna kestävyyttä ja polta kaloreita koreografisella klassikkotunnilla. Koko tunti pysytään liikkeessä (lukuun ottamatta muutamaa juomataukoa). Tunti kehittää aerobista kuntoa, lihaskestävyyttä sekä koordinaatiota ja kehonhallintaa. Tunnilla askelletaan step-laudalle ja pidetään hauskaa mukaansatempaavan musiikin tahdissa.  Step-tunti on tehokas ja sopii kaikenikäisille ja -tasoisille liikkujille, joilla stepin alkeet ovat hallussa. Treeniä on helppo personoida rankemmaksi tai kevyemmäksi jokaisen oman kunnon mukaan askeleen korkeutta ja liikkeiden vaikeustasoa säätämällä.

HIIT eli High Intensity Interval Training on kovatehoinen intervallimuotoinen treeni. HIIT -harjoittelu polttaa rasvaa tehokkaasti ja kohottaa kuntoa nopeasti. Se on harjoittelutekniikka, jossa laitetaan 100% asennetta kehiin! 30 minuuttisen treenin alussa tehdään lyhyt verryttely, jota seuraa rankka, noin 20 minuutin mittainen, varsinainen harjoitteluosuus. Harjoitteluosuudessa liikkeet suoritetaan maksimiteholla, välissä pidetään lyhyet palautukset. Lopuksi jäähdytellään. Treenin voi jokainen suorittaa omalla tasollaan, joten rohkeasti mukaan! Ota mukaan oma jumppamatto, hikipyyhe ja juomapullo.

Joogaharjoituksessa liikkeet tehdään tietoisesti hengittäen. Tehdään yksittäisiä asentoja ja asentosarjoja, jotka parantavat liikkuvuutta ja koordinaatiota ja samalla vahvistavat ja venyttävät lihaksia ja sidekudoksia, tasapainottavat elintoimintoja ja kehittävät tiedostavaa läsnäolon taitoa. Oma keho ja liikkuminen tulevat tutuiksi, harjoitukset toisaalta valpastuttavat ja virkistävät ja toisaalta avartavat ja tyynnyttävät mieltä.

Harjoitukset sopivat kaikille. Helppoja liikkeitä, liikesarjoja, venytyksiä, kiertoja jne. tehdään selinmakuulla, seisten ja istuen. Hitaasti ja keskittyen tehty harjoitus parantaa keskittymiskykyä ja rauhoittaa mieltä. Liikkeet vetreyttävät kehoa, helpottavat niska-hartiaseudun jumituksia ja vaikuttavat kokonaisvaltaisesti kehon ja mielen hyvinvointiin. Ota mukaan oma jumppa-alusta.

Raision Jumppareiden kevään 2021 ryhmäliikuntakalenterista löydät tehokkaat jumpat ja kehoa sekä mieltä huoltavat tunnit. Tule mukaan!