Kesä 2024


 

AIKUISET

Aikuisten ja yli 13-vuotiaiden nuorten kesän ryhmäliikuntatunnit alkavat ma 27.5.2022.

Tarjolla on Zumbaa, porrastreeniä, toiminnallista harjoittelua, kehonhuoltoa/joogaa ja Body-tunteja aina syyskauden alkuun saakka yhteensä 13 viikon ajan (huomioithan poikkeukset aikataulussa juhannusviikolla ja heinäkuussa). Ota tunneille oma matto ja vesipullo.

Ilmoittaudu kesäkaudelle

Kesän ulkojumppiin ei tehdä erillisiä paikavarauksia Vellon kautta. Sen sijaan Tasalan salissa pidettäviin tunteihin tulee tehdä paikkavaraus Vellon kautta. Paikkavaraus kesäkuun tunneille aukeaa 13.5.

UUTTA! Tänä vuonna kesäjumppiin pääsee osallistumaan myös 8 euron kertamaksulla. Kertamaksu onnistuu ainoastaan Mobile Paylla. Mobile Payn kuitti tulee esittää ohjaajalle ennen tunnin alkua. Kertamaksulla kävijän ei ole tarpeen ilmoittautua kesäkaudelle. Tasalan salin tunneille on kuitenkin hyvä tehdä paikkavaraus Vellon kautta, sillä sisätiloissa paikkoja on rajoitetusti.

Ulkotunnit jumpataan raikkaassa ulkoilmassa säällä kuin säällä. Jos kuitenkin myrsky iskee tai ohjaaja sairastuu, ilmoitamme mahdolliset peruutukset sähköpostitse kaikille kesäkaudelle ilmoittautuneille sekä somekanavillamme. Halutessasi voit liittyä myös ryhmäliikunnan infokanavalle whatsappissa. Pyydä tällöin linkkiä liittymiseen numerosta 040 187 2112.

Erillistä jumppakorttia et tarvitse kesäkaudella millekään tunnille, vaan ohjaajat tarkistavat jäsenrekisteristä kesäkaudelle ilmoittautuneet. HUOM! Torstain Body-, kehonhuolto- ja joogatunnit pidetään Tasalan salissa, jonne mahtuu kerralla 18 osallistujaa. Varaathan paikkasi sisätunneille Vellon kautta ja muista perua varauksesi, jos et pääsekään osallistumaan!

Koko kesän hinta on vain 55 eur, n. 4 euroa per viikko. Mukaan ovat tervetulleita kaikki 13 vuotta täyttäneet. Osallistuminen ei edellytä RaJun jäsenyyttä. 

Tee kesän paras päätös ja ilmoittaudu mukaan! Ilmoittautumaan pääset 13.5. alkaen.

Kesätreenipaikat:
Keskuspuisto, Kerttulan urheilukeskukseen ja Hulvelan palvelutalon välissä, Kerttulantien varrella.
Kerttulan urheilukeskus, kuntoportaat, Kisakatu 4. Jäähallin takana.
Tasalan sali. Tasalanaukio 5A, 3. krs.



 

AIKATAULU: