Elina Mäntymäki

Sähköposti: mantymaki.elina@gmail.com
Puhelin: 050 342 4340

Joukkuevoimistelun 4-5- ja 6-7-vuotiaiden perustuntien ohjaaja.

Olen sydämeltäni RaJulainen ja olen ollut mukana Raision Jumppareiden toiminnassa jo ihan seuran perustamisesta asti. Matkan varrella olen toiminut seurassa monissa eri tehtävissä; valmentajana, ohjaajana, vanhempana, talkootyöläisenä, johtokunnan jäsenenä ja seuran puheenjohtajana. Reilusti yli 30 yhteistä matkaa RaJulaisena. Ja matka jatkuu…

Oma elämäntilanteeni on vuosien aikana muuttunut, ruuhkavuosista nyt seesteiseen ja rauhalliseen mummoaikaan. Perheeseeni kuuluu mieheni Mika ja kolme aikuista lasta, jotka ovat kaikki jo omillaan. Tänä vuonna 2023 maaliskuussa meille syntyi ensimmäinen lapsenlapsi Alpo ja hän on lumonnut hymyllään meidät kaikki. Tämä uusi aika tuntuu just nyt oikein kivalta. Niin ja onhan meillä pieni, veikeä koira nimeltään Hilma. Hilma huolehtii siitä, että vaikka ulkona sataisi vettä kaatamalla, niin sinne on lähdettävä kävelemään.

Vapaa-ajallani jumppaan mielelläni, olen myös mukana seuramme tanssijoukkue Roihussa. Kasvattelen kukkia, nautiskelen omalla pihalla, kudon sukkia ja villapaitoja ja viihdyn metsässä. Toki nyt mummona vietän mielelläni aikaa Alpon kanssa. Ja näin keski-ikäisenä olen myös oppinut ihan vaan olemaan.

Ohjaan keskiviikkoisin Ihalan koululla joukkuevoimistelun perusryhmiä 4-5- ja 6-7-vuotiaille tytöille yhdessä Rian ja tyttäreni Emman kanssa. Yhä edelleen minua alkaa hymyilyttää ajaessani kohti Ihalaa, kun ajattelen kaikkia pieniä iloisia tyttöjä, jotka ovat jo ovella vastassa, kun saavun koululle. Ei ole mukavampaa kuin nähdä innostuneita lapsia ja kaikkia niitä onnistumisen elämyksiä, joita he kokevat oppiessaan jotain uutta, ystävyyttä, leikkiä ja riemua – liikunnan kipinä sytytetään jo lapsena.

Kun mietin mitä kaikkea vuosiin mahtuu, millaisiin ihmisiin olen tutustunut, millaisissa tapahtumissa ja kilpailuissa olen ollut mukana, ja kuinka paljon kokemuksia, muistoja ja ystäviä matkalta mukaan kertynyt, en voi olla kuin kiitollinen kaikesta. Toivonkin, että kaikki tämän päivän Rajulaiset ymmärtäisivät kuinka hienoa ja tärkeää on olla mukana seuratyössä. Hyvässä seurassa on hyvä liikkua!

 

Elina Mäntymäki 6.9.2023