Kaisa Kuikka

Sähköposti: kaisa.kuikka (ät) gmail.com
Puhelin: 040 558 0295

Johtokunnan jäsen

Olen 36 -vuotias henkeen ja vereen RaJulainen. Asun Turussa mieheni Karin ja lasteni Matildan ja Eliaksen kanssa. 

RaJun toiminnassa olen ollut mukana seuran perustamisesta saakka. Ensin olen voimistellut joukkueissa ja sitten jatkanut tanssilla. Olen nauttinut erilaisista kilpailuista, tapahtumista, esiintymisistä ja matkoista sekä kotimaassa että ulkomailla. Kerännyt roppakaupalla mahtavia muistoja vuosien varrella.

Oman ohjaajaurani olen aloittanut syksyllä 1994, pitämällä perustunteja Kuloisten koululla, Jorma Salospohjan säestyksellä. Perustuntien rinnalle tuli pian myös joukkuevoimistelu. Ensimmäinen joukkueeni on ollut ilman nimeä, mutta kulkenut myöhemmin nimellä Seireenit. Vuonna 2000 on perustettu Kastetipat. Aikuisten naisten poppoo kulki lopuksi nimellä KT. Toisen lapsen syntyessä 2010, on perustettu joukkue Mintut. Mintut on ns. uuden ajan joukkue, johon koottiin kunnon verkosto. Joukkueella oli 4 valmentajaa, tilinhoitaja ja joukkueenjohtaja. Tämä oli jotain, mistä en ollut aiemmin saanut nauttia! Tällä hetkellä uusia joukkueita on valmentajaparini, Elisan Kinnusen, kanssa kaksi, Odessa ja Edea. Joukkueet on perustettu keväällä 2015.

Olen valmennuksen ohella kouluttautunut tuomariksi ja olen tällä hetkellä 1-tason tuomari. Olen kouluttautunut lisäksi Svolin ja LiikUn erilaisilla kursseilla, jotka tuovat piristystä ja potkua valmennustyöhön. Olen kuulunut seuran johtokuntaan joukkuevoimistelun lajivastaavana vuodesta 2000. Ja tehnyt muuten ohjauskokeilun myös vanhempi-vauva – jumppassa vuoden ajan, kun Elias oli sopivan ikäinen. Se oli hauskaa!

Vapaa-ajallani, jos sitä kaiken muun ohella jää, pelailen kesällä mieheni kanssa golfia (harvoin ainakin vielä). Ja jokunen vuosi sitten kävin tenniksen alkeiskurssin ja sitä pelailin aktiivisesti kevääseen 2015. Aion jatkaa sitä heti, kun sopii omaan aikatauluun. Tykkään käydä elokuvissa, tehdä käsitöitä ja näperrellä kaikkea pientä. Lasteni kanssa pelailen erilaisia lautapelejä mielelläni sekä luen heille paljon. Omien kirjojen pino kasvaakin koko ajan, kun niitä ei ehdi lukea.

On ihanaa seurata omia valmennettaviaan, kun he saavat elämyksen jostain oppimastaan ja kehittyvät voimistelijoina. On hienoa kohdata erilaisia oppijoita ja saada käyttää erilaisia valmennustapoja, jotta jokainen oppisi uusia taitoja. Joukkuevoimistelu on esteettinen ja visuaalinen laji, joka vie mennessään. Näin on minullekin käynyt lähes 25 vuotta sitten! 

Kaisa Kuikka, syyskuussa 2015